huh mikä urakka ohi!

Noin kolme viikkoa sitten löysin kirjoilleni oivallisen kustantamon. tekstejä on pöytälaatikossa enemmänkin, mutta päätin aloittaa tästä Kuolema on ikuinen elämä kirjasta... Kustantamo lupaa nopeaa toimintaa ja vaikka maksan palvelusta 99 euroa, on se mielestäni tällaiselle jokapaikan höylälle oikea paikka. En jaksaisi odottaa 6-9 kk jonkun kustantajan kanssa, joka lukisi ja pohtisi ja sitten vasta päättäisi, kustantaako kirjaa. Minun mentaliteetilla on saatava valmista vähemmällä!

Saikin ensimmäisen uunituoreen kirjani käteeni nyt tämän viikon maanantaina ja totesin, että lay outissa oli kaksi törkeää virhettä. (oma moka, itse tein sen)

Olen kolme päivää yrittänyt ladata kirjaa tuonne pod-kustantamoon. minun koneella on ollut joku vika ja se ei ole onnistunut. Tietokoneet osaavat tehdä ihani haamuvikoja ihan itsekseen ilman mitään näkyvää syytä. ne on erityisen hankalia silloin, kun tarvisi oikeanlaista toimintaa!

Nyt VIIMEIN sain kirjan ladattua ja se onnistui lopulta moitteettomasti.

Kirja tuli myyntiin nettikirjakauppoihin tänään, joten oli ihan viimeinen hetki saada tämä uusi korjattu versio kehiin.

Nyt sitten voi rentoutua ja odotella. ensiviikolla kirja tulee joulumainoksiin ja ylipäänsä kirjakauppojen tiedostoihin ja ulottuville. Aika hauskaa muuten, miten kaksi eri kauppaa voi määritellä sen hinnaksi niin eriä. Muistaakseni book plus pyytää kirjastani 19.90 ja suomalainen 25!

Jännittää nähdä, kuinka moni kirjasto tilaa kirjani ja meneekö sitä nyt joulun alla kaupaksi.

Teos on muuten nähtävillä www.rakkaudentahti.net ja sieltä palvelut - > uutuuskirja. Kriitikot saa omat painoksensa ilmaiseksi =)

Kyllä nyt voi uni maistua. Tällä viikolla olen viimeistellyt monta isoa työtä. Ensinnäkin perhevalmennusprojektin viimeinen kerta pidettiin maanantaina, sitten sain vanhat kirjanpidot järjesteltyä. Lappuja oli aina vuodela 2004 saakka. Samaan syssyyn järjestin myös tietokoneen tiedostot, poltin varmuuskopiot ja sen sellaista. Lisäksi sain kotona paikat kuntoon ja liiat romut kirpputorille. Nyt tämä kirja ja huomenna lisää loppuun saatettavia töitä. Pääsen perjantaihin mennessä vielä kolmesta roikkuneesta hommasta eroon...

On ihanaa välillä saada tätäkin puolta aikaiseksi. Olen aivan liian hyvä roikuttelemaan hommia. En vain saa itseä niskasta kiinni ja sitten lopulta alkaa ahdistaa aivan kauheasti, eikä uni tule, kuten tänään ja tällä viikolla.

Irtipäästäminen on sitten ihanaa, tulee niin puhdas ja keventynyt olo, kun viimein saa asioita valmiiksi. Toivottavasti uusi elämäni nyt onnistuu ja hektinen luonteeni taipuisi pitämään paprut ja tekemiset ajan tasalla. Se olisi rentouttavaakin...

Omassa elämässä kuohuu myös. Isä on sairaalassa ja huoli hänen pärjäämisestään tietysti kalvaa mieltä. Hänet leikattiin viime viikolla, mutta voimat on vähissä vieläkin. Toipuminen vaatii aikaa. Itse tahtoisin käydä vaikka joka päivä katsomassa, mutta kun toinen on voimaton, ei voi tunkea aina sinne. Se voisi aiheuttaa jopa takapakkia, jos jatkuvasti on joku koputtelemassa oveen. Sitten sitä miettii, kumpi olisi parempi. Kuitenkin pitää yhteyttä päivittäin, ettei toinen tuntisi itseään yksinäiseksi, vaiko antaa olla rauhassa ja käydä vähän vähemmän. Hän on itse toivonut rauhaa tähän vaiheeseen. Sitä kai on kunnioitettava. Kai sitä sitten voi olla apuna, kun hän itsekin jaksaa paremmin.

Lupasinkin tehdä ruokaa ja siivoilla ja kaikkea passaamista sitten, kun hän kotiutuu. Pyysin välillä meillekin joksikin aikaa. HEh, tämä meidän koti on sellainen kotisairaala. Ensin keväällä äiti oli täällä toipumassa leikkauksesta ja nyt kutsun isää lepäämään. Kyllä meillä lepääkin. maalla koko talo, ihana takka jossa voi poltella puita ja saada tunnelmaa. eläimiä on kaverina ja hiljaisuus käsin kosketeltavaa silloin, kun lapset ei mekasta talossa. Tilaakin löytyy. Itse majaillaan yläkerrasa ja alhaalla on Jimillä huone sekä sänky, johon voi majoittaa satunnaisen kulkijan =)

Mielelään sitä omia vanhempiaan autaakin. Ei vaan olisi vuosi sitten vielä osannut suunnitella, että tällainen elämänvaihe tulee näin pian. En osannut varautua, että omat vanhemmatkin ovat haavoittuvia. Vaikka sitä aina näkee, että heissäkin on vanhenemisen merkkejä ja sairauksiakin, niin silti en jotenkin osannut odottaa vielä, että pitäisi kantaa huolta. Se on raskasta. Oma naamakin on kuin haamulla ja huoli näkyy ihosta ulos.

On oikein pitänyt tsempata itsestä huolehtimista!

Heh. nuorempi poikani ilmoitti, ettei sitten mene katsomaan pappaa sairaalaan. Syy oli tämä: Jos ihminen menee sairaalan ovista sisälle, niin ne sairaanhoitajat katsoo, että tuli potilas.... Sinne ei siis voi mennä. =)

Niin kai sen voi olla. Parempi pysyä kotona. Perjantaina on halloween ja poikia pitää käyttää karkki tai kepponen kierroksella. Odotellaan postista arpivahaa ja verta. Ehkäpä kerron sitten enemmän kuulumisia.