Siitä kun viimeksi kirjoitin tänne. Viimeinen vuosi on nielaissut minut kitaansa ja ei ole sitten tullut kirjoiteltua...

Vuosi on ollut kova. Töitä on ollut aivan yli kylkien joten siinä mielessä ei ole ollut edes aikaa ajatella kirjoittamista. Kirjoitin toista blogiakin hetken aikaa, tammikuusta saakka, mutta jostain syystä sekin on jäänyt vähille viimekuukausina...

jostain syystä.... huh.

Kevät alkoi hurjasti. Entinen hyvä koulukaverini kuoli äkillisesti aivan vapun kynnyksellä. Hän oli vähän yli 30-vuotias, mutta niin vain löytyi kehosta heikko kohta ja niin sitä miestä vietiin. Hänellä oli merkittävä osa elämässäni sairaanhoitajakoulun aikana. Istuimme monet kerrat neljästään tai kolmestaan koulumme naapurissa uimahallin kahviossa juttelemassa tuntikausia elämän syviä asioita. Moni muu ystävä ei ole tiennyt ajatuksistani niin syvällisesti kuin Hän ja tietystin ne kaksi muuta, jotka kanssamme istuivat kahvilla. Oikeastaan sairaanhoitajakoulun aikana kasvettiin kai ihmisinäkin todella paljon juuri noiden kahvikeskustelujen kautta. Nyt tämä rakas ystävä on poissa. Kävimme haudalla toisen hyvän ystäväni kanssa. Onneksi ehdimme vielä kerran tavata ja viettää iltaa ja päivittää kuulumiset, muutoin olisi jäänyt vieläkin tyhjempi olo...

Äitini kävi Toukokuussa leikkauksessa ja auttelin häntä toipumaan kesäkuulle saakka. Työt tietysti jäi vähän vähemmälle, mutta se oli vielä suunniteltua se. Samaan aikaan löysin uuden miesystävän ja hänen kanssaan kului aikaa puhelimesa tuntikausia. Onneksi minulla on Soneran ilmainen linja jonka jaoin hänen kanssaan, muuten olisi tullut suhteen alku kalliiksi! Kaukosuhde, sitä saa mitä tilaa!

Mutta sitten Toukokuun lopussa tapahtui jotain muutakin. Ensin edesmenneen isäpuoleni hyvä ystävä kuoli syöpään. Tämä oli kova isku meille, koska tämä ystävä oli meillekin läheinen. Viikon sisällä tapahtui toinenkin läheisen ihmisen kuolema. Ja kahden viikon sisällä vielä yksi! Lapsuudesta saakka tuttuja ihmisiä lähti ympäriltä kerralla kolme. Ja nämä kaikki olivat olleet varsinkin lapsena kanssani enemmänkin tekemisissä. Elämä tuntui aika näytelmältä hetken aikaa. Oli hautajaisia ja surukodeissa vierailuja ja kukkien ostoja ja muistokirjoituksia.

Samaan aikaan isän terveys alkoi reistailla ja oikeastaan se reistailee vieläkin. Loppukesä meni sitten hänen kunnostaan huolehtiessa. Mietin, olen tullut vanhaksi koska omat vanhempani saa kroonisia sairauksia....

Parisuhde onneksi syventyi syvenemistään ja nyt kolmen kuukauden jälkeen voin sanoa olevani onnellinen. Uusi ystävä asuu edelleen kaukana ja kaukosuhde tästä taitaakin tulla. Molemmilla on elämät niin keskittyneet jo omille uomilleen, että kestää pitemmän aikaa tehdä kurssin muutoksia. Minulla asuu molemmat lapset täällä Simon seudulla, joten en voisi muutenkaan lähteä maailmalle... Talo on isältä "peritty" ja siitäkin on pidettävä huolta!

Mutta onneksi olen tottunut matkustamaan. Tammikuusta lähtien olen ollut Helsingissä noin 1 viikon kuukaudesssa, joten ajatus muualla olemisesta säännöllisesti ei rasita paljon, ei ainakaan liikaa. Itseasiassa voisin sanoa, että matkustelu on jonkinlainen haavekin, joten ehkä tästä se oma tyyli löytyy...

Tässä on nyt alkajaisiksi vähän kuulumisia. Paljon olisi kirjoitettavaa, mutta kello on taas yksi ja kaksi ja nukkumaan pitäisi entää. Kaikille teille, jotka eksytte blogiini nyt mainostan kuitenkin sitä mahdollisuutta, että jatkossa voi (huom voi) täältä löytyä hieman tiheämpään tahtiin tekstiä... uuttakin =)

Hyvää yötä nyt kaikille. Pysytään maisemissa!