Kirjoitin toiseen blogiini eilen hiljaa olemisesta. Tosin vähän erilaiseen yhteyteen. Lapsena minulla oli tapana olla paljon omissa oloissani. Milloin istuin mietteliäänä heinäkasassa, milloin rämmin nivusia myöten lumihangessa! Rakastin palapelien kokoamista, sillä silloin saatoin antaa ajatusten lentää!

Kyky olla hiljaa paikallaan voi olla eräänlainen mittari siitä, kuinka stressaantunut on. Ainakin itsellä tämä toimii niin, että mieli ei tahdo hiljentyä millään, jos turhat tai tekemättömät asiat kuormittavat liikaa. Sisäinen rauha on silloin järkkynyt.

Sana meditaatio on monelle vieras ja pelottava. Siitä voi tulla mieleen paikalleen jämähtänyt tiibetiläinen guru, jonka jalkojen lihakset ovat jo surkastuneet tiettyyn asentoon, toisaalta se voi olla jotain, joka sisältää yliluonnollisia harjoituksia tai sitten se voi olla hiljentymistä, aikaa itselle.

Minun meditaationi on mielyttävää musiikkia, tuttu tuoksutikun tuoksu, tuttu tuoli ja meditaatiotyyny, jonka otan syliin. Istun tuoliini ja katselen tuoksutikun savun kohoamista kohti kattoa. Savu menee kiekuroille, kun hengityksen tuoma ilmavirta sattuu siihen. Keskityn olemaan hiljaa ja kuuntelemaan sisintä; mitä minulle kuuluu?Olen minä ollut meditaatioryhmässäkin, mutta nyt hiljentyminen tuntuu luonnollisemmalta tehdä yksin.

Nykypäivänä tunteet tahtovat jäädä huomaamatta. On niin kiire, ettei oikeasti ole aikaa kuunnella sisintään, miltä minusta missäkin tilanteessa tuntuu. Ei ole aikaa analysoida, miksi niin tuntuu ja pian kaikki onkin yhtä ahdistusta joka salpaa hengitystä. Meditaatio on minulle hyvä tapa purkaa tätä tukkoa pois. Annan tunteiden nousta pintaan, annan itselle luvan ja aikaa tuntea niitä. Keskityn, kuulen, tunnen ja tarkastelen. Joskus suljen silmäni ja annan sydämeni kuljettaa minut mielikuvien maailmaan. On ihanaa katsella kuvia, jotka nousevat hiljaisuudessa sisimmästä. Ne ovat kuin valveunia, kertomuksia alitajunnasta.

Joskus tapahtuu oivalluksia, kun antaa asioiden purkautua mielen päältä pois tällä tavoin. Sisimmästä nousee voimallisesti uusia huomioita tai sanoja. Joskus hätkähdän itsekin, todellako ajattelen näin? Tuntuu hyvältä tiedostaa omaa sisäistä maailmaa. Alitajunta on varasto, johon nämä asiat tallentuvat ja josta ne kumpuavat. Ne nousevat sieltä, tahtoi tai ei. Ne nousevat painajaisunina, pelkona ja vaikka kipuna. Voivat ne nousta myös positiivisina asioina. Itse voi vain valita, tahtooko katsella niitä keskittyneenä, antaen luvan, isestään jotain oppien vai tulevatko ne vain sitten kun tulevat -sopivan ärsykkeen sattuessa, sopivassa tilanteessa. Tällä tarkoitan niitä sattumia, joita meidän jokaisen elämä on täynnänsä. Jokaisella meistä on omat kipupisteet, hankaluudet jotka kuormittavat. Jokaisella meistä on omat pelot ja ilot ja surut jotka vaikuttavat toimintaamme. Meditaatio tai kuten nykyään sitä kutsun useimmiten; hiljentyminen itseen, on oiva tapa nostaa näitä kipuja tietoisuuteen. Kun ne tiedostaa, niitä voi koettaa hallita. Ainakin itselläni näin on käynyt.

Meditaatio voi olla sangen uudistava kokemus. Pintaan voi nousta naurua tai itkua, koko tunteiden kirjo. Nenäliina on hyvä pitää lähellä, itken sekä ilosta että surusta. Tunteet eivät mene pois sillä, että niitä juoksee pakoon. Tunne seuraa aina, se voimistuu ja juoksee kantapäissä kiinnin minne ikinä menetkin. Hiljentyessä itseen voi kohdata omat ajatukset ja tunteet, voi mennä niiden sisälle, läpi ja pohjalle saakka. Siellä pohjalla, siellä on sanoja, omia sanoja. Omia kokemuksia. Niitä havaintoja joita olemme tehneet. Kenties joku toinen kokemus, joka sattui ennen tätä. Kun näitä katselee uudelleen rentoutuneena, ikäänkuin tarkkailijana, silloin tunne voi lievittyä, solmu aueta.

Monesti lopetan meditaationi uutena, voimaantuneena. On tapahtunut vapautumista sekä vapauttamista katkeruudesta ja syytöksestä. On tapahtunut anteeksi antamista itseä tai muita kohtaan. Ymmärrän itseäni jälleen paremmin tai sitten vain sisäinen rauha on hiipinyt minuun lämittämään sydäntä.

Meditaatio on minulle keskustelua oman sisimmän kanssa. Tämän päivän asioista, huomisen asioista. Se on rehellistä asioiden kohtaamista, ajan ottamista. Se on rauhan tavoittelua. Se voi myös olla mielikuvamatka vaikkapa luontoon. Meditaatio on minulle tärkeä osa kiireistä päivää.