No niin... Meillä on siis korvakierrelapsi... En ollut tajunnut sitä aiemmin, vaikka Santulla on ollut liki 10 lääkekuuria nyt vuoden sisällä korvatulehduksiin. Sekä lisäksi vielä kaikki muut normaalit sairastamiset. On sitä saanut olla kotona lasta hoitamassa sekä isä että äiti kukin omalla tahollaan! Ja lääkärissä on käyty.

Jotenkin sitä sokeutuu omalle lapselle niin, ettei osaa ajatella asian vakavuutta. Nyt kumminkin jostain syystä päässä naksahti ja tajusin kasvattavani korvakierrelasta. Meillä on taas korvatulehdus meneillään ja syömme jo toista antibioottia siihen. Niinpä sitten vein Santun korvatautien erikoislääkärin vastaanotolle ja hän katsoi tietysti myös suuhun ja nieluun. Kitarisat olivat sen näköiset että ne pitää leikata. Huh.

Saimme ajankin aika äkkiä. Pääsemme leikkaukseen HUOMENNA ja lääkärissä kävimme vasta viimeviikolla. Mutta kyllä osaa olla stressaavaa äidille tällainen juttu! Etukäteen jo murehdin, pelkääkö Santtu siellä leikkauksessa, ehtiikö esilääke vaikuttaa, miten tippa saadaan laitettua, onko poistettavat risat kovin suuret, onko kovasti pahoinvointia ja sekavuutta nukutuksen jälkeen, tuleeko kurkku kovasti kipeäksi, musitanko varmasti ottaa kaikki tarvittavat jutut matkaan jne jne... Viimeyö meni painajaisunia katsellessa, leikkauksesta. Jostain syystä ihan kauheasti kaikkia pelotuksia tulee mieleen, on avuton olo. Oma lapsi pitää luottaa ihan outojen käsiin ja itse ei voi (eikä ole järkevääkään) olla paikalla leikkauksen aikana. Kyseessä on ihan rutiinijuttu ja lapsikaan ei ole mitenkään pieni enää, mutta silti pelottaa kaikki. Olen kyllä muutoinkin hyvin herkkä tällaisille omalle perheelle tehtäville toimenpiteille. Muistan, kun piti mennä viisauden hampaan leikkaukseen, pelkäsin ihan kamalasti silloinkin!!!

Omassa leikkauksessani en meinannut nukahtaa ollenkaan, kun se anestesiahoitaja minussa yritti ja yritti hoitaa itse omaa nukutustaan! Ja se tässä on nytkin pahinta... EN VOI ITSE OLLA VARMISTAMASSA ETTÄ KAIKKI TEHDÄÄN OIKEIN. Vaikka TIEDÄN että ne lääkärit ovat tosi tosi tosi hyviä, tunnen heidät!

Olen myötätunnolla ajatellut kaikkia niitä äitejä ja isiä joiden lapset joutuvat todella isoihin leikkauksiin, se on varmaan hurjan pelottavaa aikaa! Voimia kaikille teille!

On uskomatonta, miten sitä voikin oman perheen kohdalla reagoida näin. Olen ollut satoja kertoja leikkaussalissa hoitamassa anestesioita ja sen sellaisia eikä silloin tuntunut miltään, olen auttanut ystäviä ja tuttuja jotka joutuvat leikkaukseen, rohkaissut ja tukenut. Mutta omalla kohdalla juttu on toisin... jännittää ja stressaa...

TOISAALTA jännittäminen saa aikaan sen, että hetket oman lapsen kanssa tuntuvat entistä arvokkaammilta ja tuntuu että todellakaan ei tee hölmösti jos asettaa lastensa etusijalle kun aikaa asioille jaetaan minun kalenteristani. Siinä mielessä tällaiset operaatiot ovat hyviä asioita, että ne muistuttaa meille miten epävarmassa maailmassa me lopulta elämme ja miten tärkeää on olla hetkessä. Nauttia kaikesta tässä ja nyt, mitään ei pidä jättää huomiseen. LApsille on näytettävä välittäminen ja rakkaus nyt, ei huomenna.

Myös lasten terveydestä huolehtiminen tuntuu entistä tärkeämmältä, entistä huolellisemmin haluaa vaatettaa heitä lämpimämmin, entistä enemmän laittaa kaikkea terveellistä ruokaa tarjolle. Ajattelimme Santun isän kanssa kokeilla myös puolukkaa tänä talvena korvatulehdusten estoon. Nyt ei tosin sitten tiedä, vaikuttaako leikkaus vai puolukka mutta varmaan ne yhdessä (toivottavasti) saavat aikaan sen että tulehduksen vähenevät. Luin jostain että 90%:lla leikatuista se vaikuttaa!

No, nyt pitää jatkaa työskentelyä. Pitää mennä myös pakkaamaan leikkauskassi... Tämä on varmasti hyvä kokemus ja uskon että kaikki menee tosi hyvin, minun jännityksestäni huolimatta!